Eilen kuulimme, että työkaverini Etwan isä oli kuollut. Tänään päätimme osallistua leksoihin. Leksot olivat vainajan kotona, jonne kokoontuu kaikki sukulaiset ja tutut viemään suruviestiä omaisille. Ajoimme autolla mäykkyistä tietä leksoihin. Auto oli aivan täynnä feretsejä ja meidän apulaisia. Leksopaikka löytyi aika nopeasti. Pihalle oli laitettu penkkejä, jossa miehet istuivat. Naiset istuivat talon sisällä, josta oli kaikki huonekalut viety pois, taulut oli käännetty väärin päin ja tilalle oli tuotu puisia penkkejä. Lattia oli täynnä eukalyptyspuun lehtiä. Vainaja oli samassa huoneessa naisten kanssa. Vain pieni lakana oli edessä. Sisälle, kun menimme apulaisemme itkivät vuolaasti ääneen päästä kiinni pitäen. Itku kesti viitisen minuuttia. Sitten alkoi tuttujen kanssa seurustelu. Kaikki surutaloon tulijat itkivät ensin muutamia minuutteja vuolaasti, niin naiset kuin miehetkin. Siitä tiesi kuka tuli surutaloon ensimmäistä kertaa.

Vainaja oli sairastellut jo jonkin aikaa. Hän oli yli kahdeksan kymppinen mies, jolla oli ollut kolme vaimoa. Kun entinen oli kuollut, hän oli ottanut uuden tilalle. Lapsia hänellä oli 21. Aika katras. Mies ja hänen perheensä olivat täkäläisiksi hyvin varakkaita. Lauantaina on sitten hautajaiset, johon myös minä osallistun. Hautajaiset järjestetään vainajan kotona ja nyt jo kylänmiehet pystyttivät pihalle telttaa. Vainaja haudataan omaan peltoon. Raportoin lauantain jälkeen enemmän hautajaisista.

Nyt lähden nuorten hostelliin tapaamaan hostellinjohtaja Davidian. Hän on hauska mies, joka on käynyt viimme syksynä Suomessakin.